Taustaa hieman meistä ja siitä kuinka kaikki alkoi..
 Tervetuloa sivuilleni! Olen Helena Rissanen. Totuin koiriin jo lapsuudenkodissani.
Varsinaisen kasvatustyön aloitin 1980-luvun alussa suomenajokoirilla ja
labradorinnoutajilla. Kasvatin myös muutaman Amerikancockerspanieli pentueen.
Cavalierkingcharlesinpanielit ja japanese chinit tulivat mukaan
myöhemmin. Avioeron ja asumisolosuhteiden muuttumisen myötä
luovuin ajokoirista ja labbiksista. Myöhemmin luovuin myös cavaljeereista.
Minulle jäi "vain" chinit, joita olenkin kasvattanut lähes 20 vuotta. Tällä hetkellä asun tyttäreni perheessä ja hänen
myötävaikutuksellaan meille tuli myös chihuahoita. Tyttärelläni on myös
kääpiövillakoira ja pihavahtina meillä on kaksi tiibetinmastiffia. Vuolasvirta palkinnon sain vuonna 1998. Minulle on myönnetty myös
SuKoKan (Suomen Koiran kasvattajien) kasvattajapalkinto. Lisäksi toiminnasta
koirien hyväksi olen saanut useita ansiomerkkejä. Viihtyisiä
hetkiä kotisivujeni parissa. Terkuin Helena ja koiruudet
|