5.7.2008
Hei!
Ajattelin tässä aloittaa hieman tällaisen päiväkirjan / blogin tyyppisen osion sivustollani, jossa kerron erilaisia elämääni liittyviä juttuja. Elämäni yleensä ottaen erittäin tylsää, mutta aina välillä jotain myös tapahtuu.
********************
16.7.2008
Yllätyin tänään positiivisesti, kun eilen illalla Matinmarkasta tilaamani kolikot saapuivat jo tänä aamuna postiluukusta. En uskonut tilauksen saapuvan näin nopeasti, kun tilasin kolikot hieman ennen neljää eilen iltapäivällä. Tilaamani kolikot olivat Italian 2004, Espanjan 2005 ja Belgian 2006 erikoiskakkoset.
********************
29.8.2008
Viime kirjoituskerrasta on hieman jo aikaa, mutta ei ole ollut mitään erikoista kerrottavaa. Keräilyharrastuskin on tällä hetkellä hieman katkolla, kun taloudellinen tilanne ei oikein anna myöten tehdä uusia hankintoja.
P.S. Ajattelin tässä hieman mainostaa yhtä kuuntelemistani podcasteista Babylonpodcastia.
********************
9.9.2008
Sain sen verran järjesteltyä taloudellista budjettiani, että tilasin eilen taas kolmen erikoiskakkosen sarjan Matin Markasta ja toimitus oli todella nopea kuten edelliselläkin tilauskerralla. Myös kaksi viime viikolla tilaamaani DVD:tä saapuivat tänään. Tällä kertaa tilatut erikoiskakkoset olivat: Itävalta 2005, Italia 2006 ja Portugali 2007.
Olen tässä viimeaikoina miettinyt, että tänne Kajaaniin pitäisi saada yhdistys rahankeräilyyn liittyen, kun täällä ei sellaista ole, tietääkseni... Itse olen harrastukseeni liittyen vielä aloittelija ja olisi todella hienoa saada uutta tietoa asioista enemmän tietäviltä. Yhdistys olisi hyvä tapa saada tuotua yhteen rahankeräilystä kiinnostuneita ihmisiä. En sitten tiedä onko Kajaanissa kuinka paljon rahankeräilystä kiinnostuneita ihmisiä. Olen valmis vaikka itse perustamaan yhdistyksen, jos muita asiasta kiinnostuneita sattuu löytymään. On tietysti mahdollista, ettei tällä sivustolla käy itseni lisäksi muita ja vaikka kävisikin, yhteystietojeni puuttuminen sivustolta takaa se, ettei kukaan asiasta kiinnostunut voi ottaa minuun yhteyttä, vaikka haluaisikin.
********************
16.9.2008
Sivustoa on päivitetty lisäämällä palautelomake, jonka avulla voi lähettää palautetta tästä sivustosta tai ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen.
********************
19.9.2008
Tein tässä sellaisen tempun, että ennakkotilasin Matin Markasta Belgian Smurffit 50-vuotta Proof-laatuisen juhlarahan. Tiedän, että jotkut keräilijät pidän kiiltolyöntisiä tai muitakaan juhlarahoja muuna kuin rahastuksena, mutta itse harrastan keräilyä lähinnä omaksi huviksi en voittoa tavoitellakseni ja kiiltolyöntiset rahat ovat mielestäni hienon näköisiä (enkä ole ainut maailmassa joka näitä keräilee). Vaihtoehtoisena kolikkotilauksena oli mielessäni tänään ilmestyvä Mika Waltarin kunniaksi lyöty 10 euron hopeinen juhlaraha. Päätin, että tilaan nyt Smurffirahan, jonka saatavuus täällä Suomessa voi olla tulevaisuudessa huomattavasti hankalampaa, kuin Waltari-kolikon, jota varmaan saa tarvittaessa ostettua myöhemminkin. Tämä nyt tekemäni tilaus aiheuttaa sen, ettei keräilyyn ole käytettävissä varallisuutta ainakaan pariin kuukauteen.
********************
26.9.2008
Lisätty harrastukset -pääsivulle linkki Eurobilltracker-sivustolle.
********************
23.10.2008
Koin tässä tänään iloisen yllätyksen tehdessäni loton veikkauksen nettipalvelussa, oli viime viikolla osunut viisi oikein lotossa ja pelitilille oli ilmestynyt reilut viisikymmentä euroa lisää. Voittorahat siirsin heti omalle pankkitilille, josta ne pääsevät parempaan käyttöön. Pelitilille jätin saman summan mikä siellä olisi ollut ilman voittoa. Voittorahoille on jo käyttökohdekin olemassa: uudet talvikengät.
Smurffi-kolikkosta ei ole tilauksen teon jälkeen kuulunut mitään, mutta luotan Matinmarkkaan sen verran, että saan tilaukseni heti kun se vain on mahdollista.
********************
27.10.2008
Smurffi-kolikko saapui tänään. Näin jälkeenpäin ajateltuna, ehkä Mika Waltari -kolikko olisi ehkä ollut hienompi, mutta se on seuraava kalliimpi hankintani, vaikkakin seuraavat ostokseni varmaankin tulevat olemaan uusi satsi erikoiskakkosia.
Veikkausvoittorahat eivät menneetkään uusiin talvikenkiin, vaan ostin uuden mikroaaltouunin. Kengät ovat edelleen kuitenkin ostoslistalla, koska ne ovat kuitenkin tärkeät.
********************
11.11.2008
Joululaskuri lisätty sivupalkkiin (laskuri laskema aika on sidoksissa tietokoneen kelloon). Voihan se olla vielä hieman aikaista alkaa touhottamaan joulusta, kun vasta marraskuuta eletään. Toisaalta kaupoissa on joulutavarat ja -makeiset olleet myynnissä jo useita viikkoja. Itsekin olen joululahjojen ostamisen aloittanut, ettei niistä tarvitse sitten paria päivää ennen joulunjuhlintaa hermoilla.
********************
1.12.2008
Sain eilen isältäni Suomen uusimman "Ihmisoikeuksien julistus" erikoiskakkosen. Kyseessä oleva kolikko on tullut kierrosta. Tarkoitus olisi kerätä jossain vaiheessa myös Suomen erikoiskakkoset kiertämättöminä (vuoden 2004 "risuraha" voi kyllä olla kiertämättömänä suht hintava). Taas Suomen erikoiskakkoset löytyvät kaikki kokoelmastani (ensi vuoden alkupuolella ilmestyvää "Euro 10 vuotta" erikoiskakkosta odotellessa).
********************
2.12.2008
Tänään saapuivat viimeviikolla Ebay:stä ostamani kolikkokansion kolikkosivut (NH12K).
********************
5.12.2008
Viime sunnuntaina (30.11.) voittamani Huuto.net huudot saapuivat tänään. Huusin itselleni kaksi juhlarahaa: Vincent van Gogh 150 vuotta (Espanja 2003, proof) ja Salvador Dali 100 vuotta (Espanja 2004, proof). Hopeiset merkkihenkilöiden kunniaksi lyödyt juhlarahat ovat yksi rakkaimmista keräilykohteistani.
********************
19.12.2008
Tänään saapuivat marraskuun lopulla tilaamani kahden euron erikoislyönnit Matin Markasta (Italia 2005, 2008 ja Slovenia 2008). Tässäpä olikin vuoden viimeiset kolikkohankintani, mutta ensi vuonna sitten taas lisää. Tilasin samalla myös paketillisen (10 kpl) kolikkopillereitä kahden euron kolikoille.
********************
26.12.2008
Päätin aloittaa kolikoiden keräilyn rinnalla uuden keräilykohteen keräilyn. Tämä uusi keräilykohteeni on Masters of the Universe Classics -tomintafiguurit. Tässä keräilyn aloittamisen takana on sellainen asia, että olen ollut jo pidempään harmitellut sitä, kun en aikoinaan pitänyt omista MotU -figuureistani hyvää huolta. Nyt kuitenkin avautui uusi tilaisuus aloittaa keräily, kun Mattel julkaisi uuden MotU -figuurien sarjan, joka tulee sisältämään klassiset MotU -hahmot hieman päivitettyinä versioina. Hyvän ajankohdan keräilyn aloittamiseslle tuo myös se tosiseikka, että tässä sarjassa on julkaistu vasta kaksi ensimmäistä hahmoa (He-Man, Beastman). Molemmat hahmot julkaistiin 1.12.2008 klo 19.00, tulevaisuudessa hahmoja julkaistaan 1/kk aina kuukauden 15. päivä. Hahmot ovat myynnissä ainoastaan Mattelin omassa nettikaupassa (http://www.mattycollector.com). Sarjan seuraavat hahmot ovat tammikuu Skeletor, helmikuu Stratos, maaliskuu Faker ja Huhtikuu Mer-Man. Tämän pidemmälle listaa ei Mattel ole vielä julkaissut. Hahmot maksavat $20/kpl + $9,95 postikulut (tai $45 postikulut nopeammalla toimituksella). Tässä sarjassa on ilmestynyt jo aiemmin myös King Grayskull -hahmo, joka saatavilla San Diego Comic Con 2008 -messuilla sekä muutama kappale Mattycollectorilla (ei toimitettu USA:n ulkopuolelle koska hahmon pakkaus sisälsi elektroniikkaa). King Grayskull -hahmo esiteltiin vuoden 2002 He-Man and the Masters of the Universe -animaatiosarjassa (ei alkuperäisessä 80-luvun sarjassa). Tässä Classics -sarjassa Mattelin tarkoituksena on julkaista klassisia MotU -hahmoja sarjoista Masters of the Universe, Princess of Power ja New Adventures of He-man. Tämä sarja on vartavasten suunnattu aikuisille keräilijöille.
Itse tilasin He-Manin heti kun se tuli myyntiin ja se saapui postipakettina 22.12.2008. Beastmanin tilasin eilen 25.12.2008, enkä edota sen saapuvan ennen tammikuun puoltaväliä, mutta sillä ei ole mitään väliä kunhan se vain saapuu. Loput hahmot ostan sitä mukaa kun ne ilmestyvät (ja toivon että dollarin kurssi pysyy alhaisena). Paketoin He-Manin joululahjaksi itselleni ja olin ajatellut avaavani pakkauksen jouluna. No, joululahjapaketin avasinkin toissailtana, mutta nähtyään He-Manin pakkauksen veljeni ehdotti etten avaisi sitä, kun se näyttää hyvältä avaamattomana. Nyt olen ajatellut, että ainakin toistaiseksi pidän nämä (tämän yhden hallussani olevan + myöhemmin tulevat) hahmot paketissa enkä avaa niitä. Katsotaan sitten tulevaisuudessa, jos halu avata ne kasvaa liian suureksi. Tällä hetkellä varallisuus ei ainakaan salli ostaa jokaista hahmoa kahtena, että saisi toisen avata ja toisen pitää avaamattomana paketissa.
********************
1.1.2009
Oikein hyvää alkanutta vuotta 2009 kaikille!
P.S. Joululaskuri poistettu sivustolta.
********************
17.1.2009
Eilen tuli postissa toinen MotUC -hahmo Beastman (tilattu joulupäivänä). Masters of the Universe Classics -hahmoihin liittyen kerrottakoon, että He-Man ja Beastman -hahmot on loppuun myyty, joten niitä ei enää voi ostaa. Tähän liittyen myös tulevat MotUC -hahmot poistuvat myynnistä noin kuukauden sisällä myyntiin tulemisesta (luetaan pari päivää ennen kuin seuraava hahmo tulee myyntiin). Toissapäivänä Skeletorin myynti alkoi ja tottakai se piti tilata. Nyt vain odotellaan sen saapumista noin 3 viikkoa.
Toisapäivänä tulivat postissa myös tilaamani Slovakian uudet eurokolikot.
********************
28.1.2009
Pieni päivitys vain. MotUC -Skeletor ei ole enää tilattavissa MattyCollector -sivustolta. Oma Skeletor on tilattu heti ilmestymispäivänä ja se saapuu todennäköisesti, joko ensi viikolla tai sitä seuraavan viikon alussa (jos vanhat merkit pitävät paikkansa).
********************
1.2.2009
Eilen sain isältä Saksan vuoden 2007 erikoiseuron (Schwerinin linna - Mecklenburg-Etu-Pommeri).
********************
2.2.2009
Tänään saapui MotUC Skeletorini.
********************
8.2.2009
Eilen New Yorkin sarjakuvamessuilla ilmoitettiin, että seuraavat MOTUC -hahmot tulevat olemaan Zodak (15. toukokuuta), Hordak (15. kesäkuuta), Man-at-Arms [Asemies] (15. heinäkuuta) ja Tri-Klops (17. elokuuta). Mattel yhtiö on myös tiedottanut, lisäyksenä aiempiin tietoihin, että hahmot tulevat myyntiin aina kuukauden 15. päivä, paitsi jos se osuus viikonlopulle tai U.S.A:n kansalliselle juhlapäivälle, silloin julkaisu tapahtuu, joko seuraavana maanantaina tai U.S.A:n arkipäivänä. Tämän tiedon nojalla tämän kuun (helmikuu) hahmo Stratos tulee myyntiin 17. päivä (15. on sunnuntai ja maanantai 16. päivä on U.S.A:ssa George Washintonin syntymäpäivä ja kansallinen juhlapäivä). Maaliskuun hahmo Faker tulee myyntiin 16. päivä, sillä 15. päivä on sunnuntai. Tosin Fakeria myydään myös New Yorkin sarjakuvamessuilla tänä viikonloppuna 6.-8.2.2009.
********************
14.2.2008
Hyvää ystävänpäivää kaikille!
Blogi siirretty ja jatkuu tästä lähtien osoitteessa:
http://eurokolikko.wordpress.com/
********************
22.3.2009
Yhteydenotto- / palautelomake ei näytä toimivan, kuten joku on saattanut huomata ja tästä syystä se on kokonaan poistettu käytöstä. Tämä johtuu siitä, että sivuston palvelin ei tue PHP:tä (se on haitapuoli kun käyttää internetoperaattorin yhteyden mukana tulevaa kotisivupalvelinta). Tarvittaessa voitte lähettää yhteydenottonne/palautteenne blogistani (linkki 14.2. postauksessa) löytyvään sähköpostiosoitteeseen tai käyttäen blogista löytyvästä Tiedot-osiosta löytyvää palautelomaketta.
********************
16.4.2010
Sivuston Harrastus-osiosta poistettu kaikki muut kuin kolikoiden keräilyyn liittyvät jutut. Masters of the Universe -keräilyyni liittyvät jutut löytyvät nyt täältä: http://koti.kainuu.com/eurocoin/
MOTUC-aiheiset ajankohtaiset uutiset löytyvät "Universumin mestareita" blogistani, sekä rahankeräilyyn liittyviä uutisia löytyy "Kolikon kääntöpuoli" blogistani.
********************
Sivustoa päivitetty viimeksi 16.4.2010