Neitsytmatka

Kuhmon keskustan kupeessa punainen Toyota kaarsi Hankarannalle. Autoa seurasi peräkärry johon oli liinoilla kiinnitetty oranssi lasikuituvene. Autossa istui kaksi miestä, Antti ja Tapani.

Tapani oli muutamaa päivää aiemmin kunnostanut ja paikannut räikeänvärisen veneen. Se oli pelastettu kaatopaikkakuormasta. Suuri ja mahtipontinen, miltei universaali tehtävä oli edessä. Kaverusten vakaa aikomus oli ajaa paatti Pajakkajoen reittiä Saarikoskelle Ontojärven suuntaan. He aikoivat myös kalastaa, mitä seikkaa todistivat veneeseen nostetut perho- ja uistinvavat.

Kun he olivat saaneet veneen rannasta irti, kohottivat he kastemaljat - miehekkäät siemaukset pontikkaa, unkarilaista urheilujuomaa. Niin oli kerran haljenneen ja tuhoon tuomitun veneen, Vesipääskyn uusi taival alkanut.

Volttilähtö

Lammasjärvi heinäkuisena iltana. Ei ole mikään salaisuus, että Lammasjärvestä saadaan lämpiminä iltoina älyttömiä kuhasaaliita. Pakko tunnustaa, etten ollut aiemmin uistellut järvellä. Ylipäätään kuhanuistelu on minulle valkea läikkä kalastuskartalla.

Rannalla näimme Kaartisen Matin. Kaveri oli saanut isänsä kanssa verkolla yli kolmekiloisia messinkisotureita. Viikolla Pääkkösen Sami oli uistellut yli nelikiloisen kuhan.

Lammasjärvellä ykkösväri kuhalle oli räikeänkeltainen. Ontosen kuhat pitivät sinisestä, kerrottiin. Syöntiaika vaihteli, mutta ilta kahdeksasta kymmeneen oli enimmät kalat saatu. Näillä tiedoilla läksimme vesille. Sitten vain penkan reunoja etsimään.

Moottorivirrassa keltainen syvänne-Rapala ui kolmessa metrissä. Se oli Tapsan luottoviehe. Ilman kaikuluotainta syvänteiden reunat olivat hakusessa, mutta kaksi pikkukelkkaa laidoilla osasivat asiansa. Niiden jatkeeksi pääsi kaksi julmetunkokoista Karikkoa.

Hieman ennen yhdeksää alkoi syönti. Kaarsimme Tönölän salmessa takaisin Hankarantaa kohti. Puolessa tunnissa vieheisiin iski parikiloinen hauki ja viisi kuhaa. Kolme oli otettavan kokoisia, muut kaksi pääsivät takaisin. Ottivieheitten värillä ei näyttänyt olevan merkitystä.

Vai tämmöistä on kuhastelu? Kalahan ei hirmupotkuja tarjoillut, vaan väsytys oli enempi kelaamista. Mutta maukas kala se on. Tosin teräväkielet, ne jotka syövät kuhaa päivittäin, väittävät että liha on kuin styroksia. No enpä ole muovia maistellut.

Ambush in the night

Pajakkkosken imussa sadekuuro kasteli urhoolliset pyytäjät. Pajakkakoski jäi taakse, se ajettiin läpi reippaalla vauhdilla. Siellä emme tänä yönä onkisi.

Akonkoskelle saavuttiin lempeänä hämäränhetkenä. Pikkulokeilla oli kiireinen yö. Soutuperhot laskettiin veteen. Kaksi vakavaa tärppiä ja perhojen menetys oli saalis. Hauen pirulaiset olivat taas vallanneet kosken imun. Vinkiksi kaikille siellä kulkijoille: Akolle kannattaa ottaa virvelivehkeet mukaan. Alkajaisiksi voi harventaa haukipopulaatiota tyylillä, sillälailla hienotunteisesti.

Etelärannan matalassa näkyi pintakäyntejä. Ilmassa en huomannut yhtään lentävää vesiperhosta, arvatenkin pinnan alla napsittiin pupia.

Matalikko on lempipaikkani kaikilla mittareilla mitattuna. Ainakin siellä saa olla rauhassa. Gore-tex kansa kun vierastaa sinne vievää mutaista polkua jota pitkin on rämmittävä. Tulomatkalla kahluukengissä kantautuu ikävästi paskaa Bemarin plyyshille…

Tapsan perhovalinta osui nappiin. Pieneen Poacheriin iski 40- senttinen naarasharri. Kalan vatsasta löytyi kourallinen pupia, herkullisia, vielä eläviä.

Saarikoski

Akonkosken ylle syntyi kajoa. Tuikit harvenivat ja loppuivat kokonaan. Täräytimme Suzukin käyntiin ja pyyhkäisimme Vesipääskyllä Saarikosken niskalle ja tulille. Rajamiehen kiehisellä märkä koivu paloi joten kuten. Pienikin liekki aamukasteisena hetkenä antaa retkeen syvyyttä. Eivät painaneet surut hartioita. Metsäkansaa kun oltiin, nuotion sydämessä hehkui pyyntiheimon sielunmaisema puhtaimmillaan.

Tapsa valitsi pohjoisrannan, minä kahlasin möljälle eli kivisuisteelle. Kuin lähtölaukauksena onkikoitokselle Tapsa kepitti, körmyytti tai narrasi niskalta kaksi makeaa säynettä. Nekin pääsivät kylmälaukkuun. Perhoina olivat pieni Zulu ja Poacher, Sala-ampuja.

Säynävän tuikki muistuttaa erehdyttävästi taimenen rengasta, mutta liika läsähdys ja miedossa virrassa pelehtiminen paljastavat otuksen särkikalaksi. Hyvää se on silti uunikalana tai savustettuna.

Laulurastas julisti aamun avatuksi. Pääkkösen Timon rannassa männyt hohtivat punaisena. Päivästä tulisi lämmin.

Tahkosin möljällä isoa streameria. Ihmeekseni edes pienet forellit eli vortsut (sanonta J. Vapekko) eivät olleet liikkeellä. Saaren kupeesta, aivan rannan tuntumasta sain pari pienokaista hyppäämään perhon perässä. Sinä kaikki. Olin sentään heittänyt perhoa toista tuntia.

Vastarannalla Tapani valui peilin alaosaan. Ensimmäisten kivihyllyjen puolessa välin oli taimen käynyt Tapsan perhoa kopauttamassa. Viisaana miehenä Kunniasihteeri oli jättänyt kalan rauhaan. Puoli tuntia ja perhon vaihto, se sääntö pelittää myös lohelle. Vaikka eipä taida monella korttikoskella olla semmoiseen ylellisyyteen mahdollisuutta.

Tarjosin isoa salakkaa kosken kuohuun, viimeiseen kiventakuseen. Se on joskus tarjonnut vihaisia lähtöjä. Sieltä kaivattu tärppi lopulta ilmaantuikin. Isku kivakassa virrassa oli terhakka. Siitä päättelin että taimenet ovat asettaneet herkät kuononsa hapekkaisiin poteroihin ja kivien taskuihin. Veden lämpö kieppui 18- asteen paikkeilla.

Mietteissäni huomasin että vastarannan pyytäjän vavan kärki tikutti kiivaasti. Taimen oli kiinni. Tapsa oli kiinnittänyt onkeen talvella kerhoillassa sidotun streamerin. Siinä oli keltainen villarunko ja siipi samansävyistä marabouta, hentoa eläväistä höyhentä.

Tapsa kauhoi haaviin 45- senttisen nätin taimenen. Toisia onnistaa. Täsmälleen samanlaisella perholla olin onkinut koko aamun. - Vannis Antti nakkeloo, saalis täällä vaihteloo, aattelin.

Niin lähti käyntiin sekin lomapäivä. Toiset hikoilisivat töissä, toiset miettisivät kovasti milloin tämmöisen aistivoimaisen retken saisi taas tehtyä.

Kello oli kahdeksan aamulla kun valkoinen Mersu saapui tilauksesta parkkipaikalle. Tien päässä väsyneet toverit asettivat reppunsa takakonttiin, lätkivät vapansa niiden päälle ja kömpivät kyytiin itsekin. Kovia kundeja!

Vesipääsky on Saarikosken niskalla ja kerhon jäsenten käytettävissä. Perhokalastajien merkkejä on liimattu sisäpintaan. Muista laittaa puuta alle ja vetää vene penkalle. Irrota tappi hyväksi lopuksi. Ja huuhtele pohja taimenen limasta – olkoonkin, että kätesi on tahrittu guatemalalaisten työläisten verellä!

Antti

………………………………………………………

The Poacher

Koukku ruskealankainen tupla alasilmukkainen 10-14 (Partridge)

Lanka ruskea

Hela soikea kulta

Pyrstö punainen hanhi

Kierre soikea kulta

Runko ½ kullankeltainen silkki, ½ riikinkukon höytyjä

Häkilä ruskea furnace, sidotaan pitkänä pyrstön kärkeen

Pää kirkas lakka

Ruskean furnace häkilän siikasten tyvi on musta. Alhaalta ja sivulta katsottuna häkilä antaa perholle pupan siipipussiin viittaavan vaikutelman. Oikeissa käsissä Poacher on penteleellisen vaarallinen ase!