Siirtymäprojektin hankekuvaus
Kainuun TE-keskus hyväksyi elokuun lopussa 2007 Kuhmon Yrittäjien esityksen käynnistää kuhmolaisten ja sotkamolaisten pitkäaikaistyöttömien sekä vaikeasti työllistyvien sijoittamisesta työmarkkinoille koulutukselle ja räätälöimällä heille sopivia tehtäväkokonaisuuksia.
Hankkeen tehtäviä
■ hankkeen palvelujen aktiivinen tiedottaminen ja markkinointi
■ jalkautuminen yrityksiin ja palvelujen tunnettavuuden lisääminen yrityksissä
■ kumppanuuteen perustuvan yhteistyön laajentaminen yritysten ja työllistämispalvelujen välillä
■ pitkäaikaistyöttömiin kohdistuvien ennakkoluulojen hälventäminen
■ yritykseltä yritykselle tapahtuvan myönteisen markkinoinnin kehittäminen
■ julkisyhteisöjen aktivointi pitkäaikaistyöttömien työllistäjinä
■ pitkäaikaistyöttömien liikkuvuuden parantaminen
Hankkeen tavoite
Hankkeen tavoitteena on lisätä erilaisten toiminta- ja tukimuotojen tiedottamista. Lisätä yhteistoimintaa yritysten ja eri järjestöjen kanssa sekä etsiä yhteiskuntavastuullisesti toimivat yritykset ja muut toimijat hankkeen yhteistoimintakumppaneiksi. Käytännössä työttömän työnhakijan työnhaku rajoittuu usein työssäkäyntialuetta pienemmälle alueelle. Tavoitteena on alueellisen liikkuvuuden parantaminen ja työssäkäyntialueen laajentaminen oman kunnan aluetta kauemmaksi.

|